Työn kuvaaja

Rissanen ei kuvannut ensimmäisissä teoksissaan kansaa työssä vaan lepohetkien tai askareiden parissa, kuten Povarissa-maalauksessa vuodelta 1899. Nämä hiljaiset, arkipäivän huolet ylittävät tunnelmakuvat sopivat myös 1800-luvun symbolismin henkeen. Rissasen varhaisimmat työnkuvaukset liittyvät Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljongin suomalaista työtä kuvaaviin tilaustöihin, kuten Maanviljelyshallituksen osaston Nuotallaonkijat ja Nuotanvetäjät. Niissä taiteilija esittää työtä tekevät ihmiset realistissävytteisesti ja ihannoiden, korostaen nöyrän hiljaista työn suorittamista.

Maailmanmaineeseen kohonnut Rissanen viihtyi hyvin taiteilijan roolissaan ja taiteilijapiireissä. Hän ei kuitenkaan tahtonut täysin hylätä tavallista kansaa, jonka parista hän oli vasta noussut. Rissanen työskenteli 1900-luvun alussa useaan kertaan Nilsiässä, jossa hän maalasi mm. omaelämäkerrallista teosta Lapsuuden muisto ja Nilsiän kirkon alttaritaulun. Nilsiän kaudelle sijoittuvat myös ensimmäiset monumentaaliset työnkuvaukset, kuten luonnokset Kuopion museorakennuksen Rakentajat-freskoa varten. Taiteilijana Rissanen oli kuitenkin etääntymässä kansan arkipäivästä, jossa hän näki myös puutetta ja kärsimystä. Etäisyyttä loi myös herännäiskansan vieroksuva suhtautuminen taiteita kohtaan.

Yhteiskunnallinen tietoisuus kasvoi rahvaan parissa 1900-luvun alkupuolella työväenaatteen leviämisen myötä. Rissanenkin halusi parannusta kansan asemaan, vaikka hän ei ollutkaan poliittisesti aktiivinen. Rissasen monumentaaliset kansan työn kuvaukset, kuten Seulojatar, Lattianpesijät ja Rakentajat, esittävät persoonattomia, ryhdikkäitä ja työstään ylpeitä kansantyyppejä. Näissä teoksissa tulee esille se, miltä Rissanen itse halusi arvonsa tuntevan kansan näyttävän. Hieman naiivin osoittelevissa teoksissa on ylevän ihanteellinen ja monumentaalisen jäykkä tunnelma.

Sivu päivitetty 10.2.2005