Juho Rissanen / Juho Rissanen / Suomalaisena Euroopassa

Suomalaisena Euroopassa

Juho Rissanen teki ensimmäiset ulkomaanmatkansa Italiaan vuosina 1900 ja 1903.Samalla hänellä oli tilaisuus tutustua merkittäviin, matkan varrella oleviin eurooppalaisiin taidekokoelmiin. Italiassa häntä kiinnostivat erityisesti varhaisrenessanssin freskot. Ne tarjosivat taiteilijoille esikuvia ajan tyyli-ihanteisiin.

Pariisiin Rissanen matkusti ensimmäisen kerran vuonna 1908, jolloin hän oli mukana suomalaisen taiteen näyttelyssä Pariisin syyssalongin yhteydessä. Tuolloin hän sai ensimmäiset kosketukset uusiin ranskalaisiin taidesuuntauksiin, mm. fauvismiin. Tämä antoi Rissasellekin aiheen ilmaisunsa uudelleenarviointiin. Hänen taiteessaan alkoi näkyä koristeellista tyylittelyä ja värien kirkastumista. Uudistumispyrkimykset saivat taiteilijan matkustamaan Ranskaan yhä useammin.

Kansalaissodan vuoksi Rissanen jätti kotimaansa vuonna 1918. Aluksi hän asui Tanskassa ja sitten eri puolella Länsi-Eurooppaa.1920- ja 30-luvulla Rissanen asui pääasiallisesti Ranskassa. Osoitteet vaihtuivat usein eikä hänellä ollut varsinaista kotia koskaan. Kotimaassa hän vieraili kesäisin tai kävi hoitamassa täältä saamiaan tilauksia. Perinteiseen tyyliin Rissanen ylläpiti mestarioppipoika-työskentelytapaa; apulaisina hänellä oli nuoria taiteilijoita Suomesta.

Rissasesta tuli suvereeni eurokansalainen, jonka lupsakka persoona tunnettiin Pariisin ja Nizzan taiteilijapiireissä. Vaikka hän saattoi esiintyä muotitietoisena, ranskalaisen kulinarismin omaksuneena salonkileijonana, hän kuitenkin hurmasi aidolla kansanomaisuudellaan, ihmisläheisyydellään ja välittömyydellään. Savoksi ääntämällään ranskalla hän seurusteli sujuvasti niin kadunmiesten kuin paronienkin kanssa.

Sivu päivitetty 10.2.2005